keskiviikko 29. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Pojan syntymäpäivät 25.10
Pojan synttärit oli ja meni. Vieraita kävi laskelmieni mukaan 28 henkeä, joista lapsia / vauvoja oli 8 henkeä , joten sutinaa riitti. Varsinkin, kun noita meidän neliötä on alakerrassa noin 60 joten tiukkaa teki, mutta onneksi kaikki eivät tulleet yhtä aikaa ;)
Poika oli hieman ihmeissään kaikista niistä lahjoista,mitä hän sai . Pojalle tuli lelulaatikoihin täydennyksenä mm. brion junaosia, legoja, rekka-auto,palapeli, puuhevonen, traktori, työkalupakki jne Äidin mieliksi/onneksi tuli pehmeitäkin paketteja.
Ihmeellistä, miten tuo aika kuluu. Tuo meidän pikkunappula on jo kaksi vuotta. Opettelimme laskemaan kahteen ennen syntymäpäiviä, ja äidin hämmästykseksi poika totesi eilen illalla tutit kädessään, että kaksi tuttia . Taisi samalla tosiaan oppia laskemaan kahteen.
Kiitos kaikille osallistuneille ja toivottavasti ensi vuonnakin on yhtä runsaslukuiset syntymäpäivät.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Keskeneräiset ja uudet ajatukset
Keskeneräiset :
- vauvan töppöset (toinen puuttuu)
- ne liinailutossut (yhdistäminen)
- tumput (ihan alkutekijöissä)
- hyväntekeväisyysprojekti (puuttuu toinen lahje)
Ajatukset:
- Vauvalahjaksi vaaleanpunaiset pääkallolakanat. Ovatko liian tylyt?
- Vauvalahjaksi ne töppöset ja siksakmyssy.
maanantai 20. lokakuuta 2008
myynnissä olevat vaipat
Kestoilu on pojalla kohta ohi kokonaan, joten vaippa-arsenaali joutaa kiertoon. Klikkaamalla kuvaa pääset tutustumaan myytäviin vaippoihin. Mikäli vaipatin kiinnostaa, niin voi kommentoida tänne.
Vaipat kävi ystävällisesti kuvaamassa siskon vanhin tytär, joten sain kuviakin. ;)
Armi on Harmi
Rakas pienin karvainen lapsemme pureskeli sekä kameran että mun koneen laturin johdon, joten en pääse omalle koneelle ennen kuin ostan uuden laturin. Ihanaa kulta mussukka, ihanaa. Ja kuvat loppuvat , kunnes saan uuden laturin kameraan, jos jollakin pyörii ylimääräisenä HP: n kameralaturi, niin otetaan vastaan .
Kesken edelleen
1. se villatakki
2. hyväntekeväisyys projekti yhtä lahjetta vaille ;)
3. ne tossut
4. ne liinailutossut
5. ne tumput

perjantai 17. lokakuuta 2008
Keskeneräiset tällä haavaa
1. Siskon villatakki edelleen
2. Hyväntekeväisyysprojekti
3. Vauvan tossut
4. Ne tumput
5. Ne liinailutossut
Valmiina vaaleanpunaiset lyhyet villahousut.

torstai 16. lokakuuta 2008
Jätteitä ja muovipusseja
Jouduin käymään kaatopaikalla työni puolesta ja järkytyin muovipussiroskasta , joka tursuilee pitkin ja poikin kaatopaikan sivustoja :(
Tästä johtuen päätinkin alkaa voimakkaasti vähentämään muovipussijätettä omassa kotitaloudessa. Kerron myöhemmin , mitä konkreettisia toimia olen saanut aikaiseksi.
Täältä löydät linkkejä oman kestopussin tekoon ..
http://www.allfreecrafts.com/sewing/shopping-bag.shtml
http://www.craftster.org/forum/index.php?topic=177482.0

tiistai 14. lokakuuta 2008
Keskeneräiset tällä haavaa
1. Siskon villatakki edelleen.
2. Ne liinailutossujen kenkäosat ja varret on ompelematta yhteen. (Nämä on myöhässä, mutta toisaalta emme ole nähneet päivänsankaria, joten valmistuvat seuraavaan tapaamiseen.)
3. Yhdet lyhyet villahousut, jotka ovat tällä hetkellä ykkösenä, että saan puikot uuteen villahousuprojektiin (se hyväntekeväisyysprojekti ;) ). Samalla saan ystävän vauvalle yhdet pökät vauvalahjaksi.
4. Ne vauvan tossut, edelleen se toinen tossu puuttuu..
5. Yhdet tumput, joista ensimmäisestä pitäisi aloittaa peukalo.
Vakaa päätös, että kuudetta projektia ei oteta aloitukseen, vaan tehdään ensin vaaleanpunaiset pökät valmiiksi ja sitten aloitetaan se hyväntekeväisyysprojekti.

maanantai 13. lokakuuta 2008
Ihana viikonloppu
Viikonloppu oli ihana :) Oltiin serkun häissä ja saatiin syödä hyvin ja nautiskeltiin elämästä. Lapsikin oli viereisessä huoneessa siskon tytön hoidossa, joten saatiin aikuisten aikaa ja todellakin rentoutua.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Hyväntekeväisyyttä
Sain oman pikku projektin :) Kudon yhdet hahtuvavillahousut yökäyttöön ja hahtuvista saadut rahat annan keskoskaappiprojektiin, josta löytyy lisätietoja mm. täältä http://www.geocities.com/minnatje/mh.html
Olen NIIN iloinen . Rahan antamista vierastan, kun sen pitäisi olla jotakin konkreettista..

torstai 9. lokakuuta 2008
Hyväntekeväisyyttäkö ? Ja syntymäpäiväsuunnitelmia
Jostain , johtuisiko lähestyvästä joulusta ? On tullut pakottava tarve osallistua johonkin hyväntekeväisyystempaukseen, jollakin tavalla, mutta mitä ja missä ?
Jos tekisi itse jotakin! Mietin Unicef-nukkea, patalappuja, tilkkuja, äitiyspakkauksen keräämistä Karjalan avulle, mutta mikä näistä?
Taidan aloittaa tuosta äitiyspakkauksen keräämisestä, kun pieniä vaatteita kuitenkin löytyy ja muita tarvikkeita. Jos jotakin ei löydy valmiina, niin osan voisi tehdä itsekin. Täytynee KELAn sivuilta käydä kurkkimassa, mitä kaikkea siellä pakkauksessa onkaan , kun oman pakkauksen saamisesta tulikin jo kaksi vuotta täyteen. Poika täyttää 24.päivä 2 vuotta, niin se aika, vaan menee :(
Kahden viikon päästä on siis 2-vuotissyntymäpäivät. Täytynee äitiä pyytää avuksi, jotta saan huushollin järjestykseen. Kutsukortteja en ajatellut lähettää, vaan ihan tekstiviestit laittaa. Vaikka käsillä teenkin ei tuo askartelu ole koskaan ollut sydäntä lähellä.
Onko saippuan valmistaminen askartelua, ei kai sentään. Sain haalittua kokoon 4 henkeä saippuan valmistamiseen, enää tarvitsee vain sopia aika ja ostaa tarvikkeet :) Parasta tässä on , että kaikki 4 ovat ns. eri ystäväpiireistä, joten päällekkäisiä saippualahjoja ei varmaankaan muodostu.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Lisää lahja-ajatuksia
Liinailutossut ovat melkeinpä valmiina ja tossuja kutoessa mietin, että josko kuitenkin tekisi toiselle siskoista kannettavaan suojalaukun . Kaavat ovat jenkkilästä tulossa, joten toiveita olisi , että saisin laukun valmiiksikin jouluksi :) Suojalaukku ja suklaa saippuaa, eikö kuulostakin hyvältä? Toinen siskoista saa vintagekäsilaukun (siihen kaavat jo onkin ) ja saippuaa, kunhan löydän vintage-kankaan tuohon käsilaukkuun.
Kankaista pohdin, että täytynee kääntyä Marimekon myymälän puoleen. Kirpputoreilta voisi löytyä kankaita, mutta en oikein osaa käytää kirpputoreja, vaikka omassa eteisessä roikkuukin neljä pahvilaatikollista tavaraa, jotka pitäisi viedä kirpputorille. ( En ole yksinkertaisesti jaksanut hinnoitella noita tavaroita.)

tiistai 7. lokakuuta 2008
Ajatuksia joululahjoista
Tänään huomasin, että jouluun on hieman yli 2 kuukautta. Voi sentään tässähän tulee kiire näiden joululahjojen kanssa. Ajatuksena oli tehdä ainakin huovutettuja lapasia, tossuja ja kenties huivejakin . Samoin se saippuan tekeminen houkuttelee. Ostin ALE-korista Saippuaa -kirjan (nimi täytynee vielä tarkistaa), ja siinä oli sekä vaikeampia , että helpompia ohjeita. Eniten huokuttelisi tehdä se parranajosaippua, mutta pitänee harjoitella jollakin helpomalla ensin ;)
Tosin mulla on edelleen keskeneräisenä mm. yhdet liinailutossut (toisesta tossusta puuttuu varsi), yhdet vauvatossut (toinen pari puuttuu), se siskon villatakki (yksi hiha neulomatta kiinni) ja yhdet tumput (ensimmäistä aloitettu), mutta silti se saippua houkuttelisi. No tili tulee 15.päivä, joten ainakin siihen pitää odottaa noiden saippua ostosten kanssa, joten ehtinen tehdä nuo keskeneräiset loppuun. Itse asiassa noiden liinailutossujen pitäisi olla valmiina lauantaina, sillä ovat menossa lahjaksi.. Kannattakin kirjoitella ajatuksia välillä ylös, jotta muistaa missä sitä olikaan menossa.

lauantai 4. lokakuuta 2008
Kriisiä pukkaa ja ompeluksia
Jostakin syystä, kun oma suhde on eniten solmussa kaivan tuon ompelukoneen esiin ja ompelen. Ilmeisesti se on terapeuttista. Ompelinkin tänään pojalle turkoosin villahaalarin loppuun, nepitin sen ja tein myös kaksi oranssia bodya ja nepitin nekin. :) Tuli hieman parempi mieli.
Turkoosin villahaalarin ohje oli 09/08 Suuri Käsityölehdestä ja tuo bodyn kaava on ostokaava jenkkilästä. Villahaalarista tuli liian suuri, kuten kuvasta näkyy ;) Bodyt on menossa pesuun, joten niiden kokoa en tiedä. Koska villahaalarista tuli liian suuri, ajattelin tehdä pienemmän merinovillaribbistä.
torstai 2. lokakuuta 2008
Alku
Jostainhan se pitää aloittaa ja mun blogin alkuun sopii hyvin ikuisuusprojekti , joka vihdoin on pääsemässä loppuun. Siskon villatakki, aloitettu joululahjaksi vuodelle 2007 , mutta valmistunee syntymäpäiväksi lokakuuhun 2008.
Malli on Modan lehdestä 5/2006 ,mutta ei siitä tullut lainkaan mallinsa mukaista. Johtunee kutojasta ja hänen puutteistaan soveltaa mallia ;) Selvin virhe on, että mallista tuli liian leveä. Olen harkinnut jopa hieman huovuttamista, josko siitä sitten saisi istuvamman. Katsotaan, mitä sille käy. Lankana on Pirtin kehräämön kierrettyä hahtuvavillalankaa (sitä paksua ja ihanaa) .

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)